Onneksemme isossa kuvassa suomalaisten yritysten talous on kestänyt tilanteen yllättävän hyvin. Yritysten taseet ovat paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi finanssikriisin aikana ja myös yksityistalouksien pelivara on ollut koronavuosien jälkeen kohtuullisen hyvä. Näkymät tulevaan talveen ovat kuitenkin yhtä sumuiset kuin tämä marraskuinen päivä, jona kirjoitan tätä kirjoitusta. Samalla tervehdin ilolla luottotietolakia selkeyttäviä uudistuksia, jotka parantavat asiansa hoitaneen luotonsaaja arkea ja lisäävät suomalaisen luottoyhteiskunnan dynaamisuutta.
Luottotietolain muutos nopeuttaa luottokelpoisuuden parantamista
Luottotietolakiin on säädetty muutoksia vuoden 2022 aikana. Luotonsaajan eli asiakkaan (lakitekstissä velallinen) kannalta merkittävimmät muutokset astuvat voimaan 1.12.2022. Muutoksilla pyritään nopeuttamaan luotonsaajan luottokelpoisuuden parantamista sen jälkeen kun luottotietorekisteriin merkityt laskut on saatu maksettua. Käyn seuraavaksi läpi lakimuutoksen tärkeimmät vaikutukset ja kerron, miten Visma Financial Solutions voi auttaa asian ratkaisemisessa ja luottohäiriömerkinnän poistamisessa.
Lainmuutoksen myötä luottotietoyhtiöt muuttavat käytäntöään tapauksissa, joissa asiakas on maksanut velan kokonaisuudessaan. Aiemmin, kun maksuhäiriön aiheuttanut velka on maksettu häiriön rekisteröinnin jälkeen, on itse maksuhäiriömerkintä jäänyt voimaan rekisteröintiajan loppuun asti, mutta asiakas on voinut pyytää sen yhteyteen maksutiedon (luottotietorekisterin kohdalla puhutaan usein ns. ref-merkinnästä eli “saatava suoritettu” -tiedosta).
Mitä asiakas voi tehdä luottotietomerkinnän poistamiseksi?
Luottohäiriö on 1.12.2022 alkaen mahdollista poistaa rekisteristä nopeammin kunhan sen aiheuttanut velka on maksettu loppuun. Jos maksuhäiriön aiheuttanut velka maksetaan ja maksuhäiriöön rekisteröidään maksutieto, maksuhäiriömerkintä poistetaan 30 päivän kuluttua siitä, kun tieto maksusta on rekisteröity luottotietorekisteriin. Luotonsaajan on hyvä huomioida, että oleellista on nimenomaan maksutiedon rekisteröimispäivä, ei maksupäivä. Myöskään pelkkä maksaminen ei riitä, vaan asiakkaan tulee itse olla aktiivinen asian suhteen.
Eli kun haluat maksaa luottohäiriön aiheuttaneen velan kokonaisuudessaan, ole yhteydessä sen luottotietorekisteriin merkittyyn asettajaan – merkintä saadaan poistettua nopeimmin tällä tavalla. Visma Financial Solutionsin asiakaspalvelu ja maksuhelposti-palvelumme auttavat sinua mielellään sekä maksujärjestelyissä että asian jälkihoidossa!
Luotonsaajan on hyvä huomioida, että oleellista on nimenomaan maksutiedon rekisteröimispäivä, ei maksupäivä.
Merkittävää on, että muutos koskee myös ennen lakimuutosta tulleita maksuhäiriöitä, joista maksutieto löytyy. Alkaen 1.12.2022, mikäli maksutieto on ollut maksuhäiriömerkinnässä yli kuukauden, maksuhäiriömerkintä poistuu rekisteristä ilman erityisiä toimia.
Käytännön esimerkkejä muutoksesta luottotietolakiin:
- Mikäli asiakas on pyytänyt maksutiedon merkitsemistä ja se on rekisteröity maksuhäiriömerkintään 10.11.2022, poistuu kyseinen merkintä rekisteristä ilman erillistä pyyntöä 10.12.2022.
- Mikäli maksutiedon rekisteröinti on tehty ennen 2.11.2022, poistuu maksuhäiriömerkintä 1.12.2022 ilman erillistä pyyntöä.
Myös nykyään voimassa olevat jokseenkin monimutkaiset merkintöjen pidennys- ja lyhennyssäännöt poistuvat. Kaikkiaan muutokset ovat mielestäni oikeansuuntaisia – yksittäisen luotonsaajan tilanne pyritään normalisoimaan nopeammin maksuvaikeuksien jälkeen ja suomalaisen luottoyhteiskunnan dynaamisuus paranee entisestään.
Kuinka navigoimme yhdessä läpi sumuisten aikojen?
Vaikka suomalainen kuluttaja ja yrittäjä ovatkin kekseliäitä, sopeutuvia ja sitkeitä, on talouden uhkakuvia kasvavassa määrin ilmassa tätä kirjoittaessa. Odotukset talven suhteen ovat lievästi ilmaistuna sumuiset. Mikä on sähkön hinta? Riittääkö sitä? Kokeeko kuluttajien ostovoima ja kysyntä romahduksen? Mitkä on rahapolitiikan seuraavat askeleet? Haalistuvatko investoinnit?
Ainakin hetkellisiä maksuvaikeuksia voi tulla monelle kuluttajalle tai yrittäjälle. Jos sinä olet yksi heistä, muista, että asiat ovat usein ratkaistavissa. Tai jos olet yrittäjä, jonka asiakkaan maksut ovat myöhässä, yritäthän olla myötämielinen asian ratkaisemiseksi. Kumpi ratkaisee pitkässä juoksussa – lyhyt maksuvaikeus vai kestävä asiakassuhde?
Ole rohkeasti yhteydessä meihin, niin koitetaan löytää vastuullinen ja kestävä ratkaisu asiakassuhteeseenne.
Yhdessä ratkaisemme asiat. Tämäkin kriisi menee ohi.
Hyvää joulun odotusta ja menestystä kaikille,
Juuso Rantasalo
toimitusjohtaja
Visma Financial Solutions Oy