Liiketoiminnan synergiaedut myös pienyrityksen käyttöön: 1+1=3

19.10.2011

Uudellamaalla toimiva LVIS24 Oy valitsi avuksi toimintansa tehostamiseen Visman ratkaisukokonaisuuden, jossa yhdistyvät niin ohjelmistokäytön että ulkoistamispalveluiden edut. Visma ja LVIS24 Oy ovat tehneet sopimuksen Visman toiminnanohjausjärjestelmän toimittamisesta ja taloushallinnon tehtävien ulkoistamisesta. Visma on yksi harvoista toimijoista, joka yhdistää ohjelmistot ja liiketoimintaprosessien ulkoistamisen asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.

LVIS24 Oy tarjoaa asiakkailleen ammattitaitoisia lämpö-, vesi-, ilmastointi- ja sähköalan palveluja 8 työntekijän voimin. Rohkeasta markkinoinnistaan julkisuutta saaneen yrityksen ainutlaatuisuus löytyy 24h- eli ympärivuorokautisen päivystyksen tarjoamisesta.

– Haimme uudella ratkaisukokonaisuudella toimintaamme sekä helppoutta että nopeutta, mutta erityisesti halusimme tehostaa laskutusta. Aikaisemmin työn laskutukseen meni pahimmillaan kaksi viikkoa, joten tulemme hyötymään Visman sähköisistä, liikkuvan työn ratkaisuista niin ajassa kuin rahassa mitattuna, kertoo LVIS24 Oy:n toimitusjohtaja Miika Haaranen ja selvittää:

– Aikaisemmin teimme kaiken paperilla, nyt siirrymme sähköiseen maailmaan. Tärkeintä meille on saada huoltotyökeikkojen tiedot ohjelmistoon alusta lähtien, jolloin pystymme parhaiten minimoimaan moninkertaisen työn. Visma L7 -ratkaisulla laskutus alkaa jo tilauksen vastaanotossa ja valmistuu, kun työnsuorittaja kuittaa työn tehdyksi suoraan työmaalta käsin.

Toimialakohtainen ohjelmisto ja osaava tilitoimistopalvelu ”yhdessä paketissa”

Toimiva ratkaisukokonaisuus LVIS24:lle saatiin toteutettua yhdistämällä toimialakohtainen Visma L7 -ratkaisu, sen ASP-vuokraus ja Visma Services Teemuahon tilitoimistopalvelut. Tässä mallissa mitään ei tarvitse kirjata useaan kertaan, sillä  tilitoimisto  toimii  yrityksen kanssa samassa  järjestelmässä.

– Ohjelmiston ja tilitoimistopalveluiden yhdistäminen on meille hyvä vaihtoehto, sillä se mahdollistaa laajan ulkoistamisen ja tarvittaessa joustavan työnjaon. ASP-sovellusvuokraus puolestaan vapauttaa teknisistä huolista, kun mm. varmuuskopiointi on aina ajantasalla, selvittää Haaranen taustoja.

– Olen iloinen, että LVIS24 Oy valitsi meidät kumppanikseen toimintansa hallintaan. LVIS24 Oy:n kaltaiset pk-yritykset tarvitsevat työkaluja voidakseen kasvaa, ja niiden tarjoaminen on meidän missiomme. Haluamme kehittää paitsi toimialakohtaisia ohjelmistotyökaluja, myös pk-yritysten tarpeisiin suunniteltuja ohjelmisto+palvelu -kokonaisratkaisuja. Visma on Gartner Groupin mukaan Pohjoismaiden suurin ERP-ratkaisujen toimittaja arvossa mitattuna ja suuri syy menestymiseemme on pk-yritysten tarpeiden tuntemus, kommentoi Visma Software Oy:n toimitusjohtaja Juha Mäntylä.

Lisätietoja antaa: 

Toimitusjohtaja Juha Mäntylä, Visma Software Oy, email: juha.mantyla(a)visma.com
Toimitusjohtaja Miika Haaranen, LVIS24 Oy, email: miika.haaranen(a)lvis24.fi

LVIS24 on koko uudenmaan alueella toimiva ketterä LVI- ja sähköalan yritys. Palvelumme kattaa kaiken LVI-huollosta 24 tunnin päivystyspalvelusta huoltopalveluun ja suunnittelusta urakointiin. Toimintamme kulmakiviä ovat palveluidemme asiakaslähtöisyys ja keskenäinen luottamus. LVIS24:n palveluksessa on vain pitkän linjan ammattilaisia, jotka saavat koko ajan uutta koulutusta, jotta heidän osaaminen vastaa nykypäivän vaatimuksia. www.lvis24.fi

About

Connect with Jaana: