Siirry sisältötekstiin

Kiire alkaa taas työmailla – mikä avuksi?

Rakennusalalla ’se aika vuodesta’ alkaa hahmottumaan viimeistään alkuvuodesta. Samaan aikaan yritysten johdossa ja työmaalla työmaamestarin kopissa mietitään myös kuumeisesti, miten päästä turhasta kiireestä eroon.

Kiire alkaa taas työmailla

Tietyillä toimialoilla on helposti tunnistettavissa ’se aika vuodesta’, jolloin kaikki muu jää toimialakohtaisten kiireiden jalkoihin. Esimerkkinä vaikkapa tilitoimistojen tilinpäätösaika tai  yhtiökokokoukset isännöintiyrityksissä. Rakennusalalla ’se aika vuodesta’ alkaa hahmottumaan viimeistään alkuvuoden aikana.

Jo edellisenä vuotena on kilpailtu ja voitettu projekteja, täytetty sitä kuuluisaa kalenteria. Viimeistään tammi-maaliskuun aikana tuleva “se” kristallisoituu lopullisesti. Viimeiset projektit naulataan kalenteriin, jonka jälkeen pohditaan rekrytointeja, tehdään tilauksia, budjetteja ja talousarvioita sekä mietitään, mitä kesä tuo tullessaan. Pitkittyneitä projektin aloituksia? Mahdollisesti. Päällekkäisyyksiä? Luultavasti. Resurssipulaa työnjohdossa? Epäilemättä. Kiirettä? Takuuvarmasti.

Tunnistatko nämä kiireen aiheuttajat omasta arjestasi työmaalla? 

Yritysten johdossa ja työmaalla työmaamestarin kopissa mietitään, miten päästä turhasta kiireestä eroon. Keksitään vaihtoehtoja rekrytoinneista projektien määrän vähentämiseen, sekä pohditaan tietenkin myös prosesseja. Kun alihankkija tulee työmaalle, pitäisi kaikki tiedot kirjata ylös, ottaa kopioita pätevyyksistä ja perehdyttää. Papereitakin pitää ennen perehdytystä tulostaa ja tulostinkin temppuilee juuri sillä hetkellä. Lopulta vielä kaikki mapitetaan. Onhan siinä kieltämättä hommaa.

Työmaamestarin kopissa aikaa vievät lisäksi kaikki työmaan dokumentointiin liittyvät prosessit, jotka ovat tärkeässä roolissa myös työturvallisuuden vuoksi. Muistellaan edellistä projektia, jonka työmaakierroksella merkittiin puutteita ja kirjattiin huomautuksia niistä. Ainut vain, että se juuri kirjoitettu paperi kastui matkalla työmaakoppiin ja juuri työmaapäiväkirjaa varten otetut valokuvat katosivat, kun puhelin tippui ja jäi kaivurin alle. 

Ja sitten on vielä ne viranomaiset – Aluehallintoviraston henkilöt ja Veroviraston kaverit. Tarvittaisiin kuukasittaiset rakentamisilmoitukset työmaittain verottajan vaatimin tiedoin sekä henkilöistä että urakoitsijoista. Pitäisi pystyä myös vastaamaan AVI-tarkastajan kysymykseen “ketäs täällä tänään on ja millä luvilla?”. Kaikkeen tähän ei yksi kahvipannu riitä, kun ratkaisua viranomaisten asettamien työnteon esteiden selvittämiseen mietitään. 

Lähes 1000 suomalaista rakennusalan yritystä ovat jo ratkaisseet projektien hallinnan haasteen

Visma Moveniumin yli 14 vuotisen historian ja lähes tuhannen suomalaisen rakennusalan asiakkaan työmaan aitojen sisäpuoliset haasteet ovat tiivistyneet näihin teemoihin. Ne ovat alan lainalaisuuksia, harmaata taloutta ehkäiseviä sekä työturvallisuutta parantavia toimenpiteitä, jotka tulee hoitaa. 

”Olemme helpottaneet näitä työmailla tunnistettuja projektien hallinnan haasteita viemällä päivittäiset toiminnot älypuhelimeen, tablettiin ja tietokoneelle.”

Olemme helpottaneet näitä työmailla tunnistettuja projektien hallinnan haasteita viemällä päivittäiset toiminnot älypuhelimeen, tablettiin ja tietokoneelle. Kulunvalvontalaite työmaakopin seinällä ei auta vielä kovin pitkälle, jos sen taustalla ei ole toimivaa softaa, joka antaa muutakin kuin leimatiedon. Ratkaisuna voi olla esimerkiksi Valtti-kortti, jolla leimatessa tuodaan rajapinnan kautta kaikki henkilön sekä hänen työnantajansa tiedot työmaalle. 

Kun työntekijätiedot, työmaapäiväkirja, perehdytykset, pätevyydet, työturvallisuusmittaukset, kulunvalvonta ja verottajaraportit löytyvät yhdestä pilvipalvelusta, helpottuu projektien hallinta huomattavasti ja työmaalla voidaan keskittyä olennaiseen, eli rakentamiseen.

Kokeile maksutta Moveniumia! Kokeile Visma Moveniumia 14 päivää maksutta!

Aloita maksuton koekäyttö

Lue myös:
Visma Movenium digitalisoi työmaan arjen Lotus Demolitionin työmailla
Rakennusalan työturvallisuus on kaikkien vastuulla
Opas: Rakennusalan tiedonantovelvollisuus – opas urakka- ja henkilöraportointien tekemiseen
Opas rakennusalan työturvallisuuden kehittämiseen

Suosituimmat