Siirry sisältötekstiin

Kasvuyrittäjä näkee maailman eri tavalla

Mikä erottaa kasvuyrityksen muista? Mikä on se tekijä, joka nostaa yrityksen kasvuun? Yksi tärkeimmistä on itse yrittäjä. Kasvuyrittäjä katselee maailmaa hieman eri tavalla kuin muut, sanoo useiden kasvuyritysten nosteessa mukana ollut Ari-Pekka Salovaara.

kasvuyritys

Kun Suomi voittaa MM-kultaa, nousee kyseisen lajin harrastajien määrä selkeästi. Vastaava ilmiö on nähtävissä myös yritysmaailmassa. Eri aloilta löytyy jo useita esimerkkejä menestyksekkäästä maailmanvalloituksesta, joten muutkin uskaltavat esimerkin innostamana kokeilla omia siipiään ulkomailla. Se on hienoa.

Nyt onkin erinomainen hetki yrittää Suomessa. Suomalaiset tuotteet kiinnostavat maailmalla niin paljon, että ulkomaiset sijoittajatkin ovat alkaneet kiinnostua Suomesta. Rahoitusta ja neuvontaa on kasvua tavoitteleville startupeille tällä hetkellä tarjolla aikaisempaa enemmän. Mutta mitä kasvuyrityksen perustaminen ja kasvattaminen vaatii? Kysyin sitä Visma Solutionsin kasvuun nostaneelta ja useiden kasvuyritysten hallituksessa istuvalta toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaaralta.

Millainen yrittäjä menestyy?

Yrityksen perustaminen on periaatteessa helppoa, jos sinulla on hyvä idea. Mutta pelkkä hyvä idea ei riitä kasvuyrityksessä. Yrityksen kasvuun nostamiseen vaaditaan kasvuyrittäjä, joka toimii kasvun moottorina. Kasvuyrittäjä katsoo maailmaa usein hieman eri tavalla kuin muut. Kasvuyrittäjällä on kyky nähdä ongelmassa mahdollisuus. Hän etsii ongelmaan ratkaisun ja tekee siitä itselleen bisneksen.

Ari-Pekka Salovaara kuvailee kasvuyrityksen johtajaa innostuneeksi, kunnianhimoiseksi, kasvua tavoittelevaksi ja hieman uhkarohkeaksi. Ilman rohkeaa riskinottoa harva yritys nousee kasvuun ja myös menestyy.

– Moni yrittäjä tietää, mitä pitäisi tehdä, jotta yritys voisi kasvaa. Ero kasvuyrityksen ja tavallisen yrityksen välillä on siinä, miten paljon yrittäjä sietää kaaosta ja riskejä. Kasvua tavoittelevassa yrityksessä ei tyydytä stabiiliin tilanteeseen tai pieneen kasvuun, vaan tavoitteet on aina korkealla, Salovaara kuvailee.

Lähtökohtaisesti kasvuyrityksen vetäjän pitää olla riskinottaja.

Kasvuyrittäjän tunnistaa myös usein siitä, että hän inhoaa prosesseja ja säännönmukaisuuksia. Kontrollifriikki ei pärjäisi kasvuyrityksen johdossa viikkoakaan, sillä kasvavassa firmassa on miljoona asiaa, jotka pitäisi laittaa kuntoon, mutta ei aikaa hoitaa niitä kaikkia. Kasvuyrittäjä luontaisesti priorisoi ”go-getter” -tyylisesti kasvua tuovia toimenpiteitä ja asiakkaita.

Salovaaran mukaan menestyvän kasvuyrityspomon rinnalle tarvitaan kuitenkin aina jokin vastavoima. Helposti innostuva ja innovatiivinen yrittäjä tarvitsee kumppanikseen jonkun tasapainottavan henkilön, joka osaa suitsia ideoita silloin, kun on tarvetta.

– Lähtökohtaisesti kasvuyrityksen vetäjän pitää olla riskinottaja, mutta ympärilleen hän tarvitsee ihmisiä, jotka kompensoivat hänen puutteitaan. Tarkkoja ja rauhallisia ihmisiä, jotka osaavat pitää taloudenkin kurissa.

Rekrytointi avainasemassa

Kasvuyrittäjä kohtaa monia haasteita yrityksensä alkutaipaleella. Ari-Pekka Salovaaran mielestä suurimmat haasteet ovat oikeiden ihmisten rekrytointi ja yrityksen talouden hallinta.

Näistä rekrytointi liittyy hyvin vahvasti kaikkeen yrityksen toimintaan. Kasvun vuoksi yritykseen on rekrytoitava koko ajan uutta väkeä, jotta lisääntyvää asiakaskuntaa voidaan palvella riittävän hyvin. Kiireessä voi tapahtua virheitä, minkä vuoksi Salovaara painottaakin harkitsemaan jokaista rekryä tarkkaan. Oikeat ihmiset oikeilla paikoilla nostavat yrityksen uudelle tasolle. Virheelliset rekrytoinnit yrityksen alkutaipaleella voivat puolestaan kääntää kelkan päinvastaiseen suuntaan.

– Jos epäonnistuu rekrytoinneissa, alkavat ongelmat eskaloitua. Jos epäonnistumisia tulee useampia, voi se olla koko yrityksen kannalta todella ikävä asia.

Alkuvaiheessa on tärkeää löytää oikeaa osaamista ja oikean tyyppisiä ihmisiä johtoryhmään. Kasvun edetessä lähipiirissä pitää olla ihmisiä, joihin voi luottaa ja joille voi jakaa taakkaa. Yrityksen eri vaiheisiin tarvitaan erilaisia ihmisiä, joten yrittäjällä on hyvä olla vahva ihmistuntemus. Pitää löytää juuri oikeat ihmiset johtoon ja keskiportaaseen, asiantuntijatehtäviin ja suorittavaan työhön.

– Erityisen tärkeää on, että löytää hyviä tyyppejä keskijohtoon. Usein käy niin, että yrityksen johto on visionäärinen, mutta keskijohto ei osaa viestiä visioita eikä johtaa alaisiaan, Salovaara pohtii.

Kasvuyrityksessä talous on alkuun tiukilla

Rekrytointien ohella startupissa täytyy olla tarkkana rahan kanssa. Kasvu vaatii paljon investointeja, mutta myynti voi olla alkuun hidasta eikä tuloja saada tuloutettua samaa tahtia kuin menoja syntyy. Rahoituksen tarve riippuu toimialasta. Esimerkiksi asiantuntijatehtävissä ei välttämättä tarvitse tehdä suuria alkuinvestointeja. Tuotantoaloilla puolestaan kuluja tulee nimenomaan etupanotteisesti ja rahaa alkaa virrata kassaan vasta myöhemmin.

– Esimerkiksi Saas-bisneksessä raha tulee pikkuhiljaa viiveellä. Kuolemanlaakso on pitkä ja armoton, kun palkat on maksettava, mutta alkuun ei tule kuin vähän kuukausimaksuja. Saas-firmat ovatkin keskimäärin tappiollisia, koska kasvuun panostamisen vuoksi menee vuosia ennen kuin ne alkavat tuottaa. Yritys voi tehdä satoja miljoonia liikevaihtoa, mutta olla silti tappiollinen, Salovaara kuvailee kasvuyrityksen talousahdinkoa.

Rahoituspuskuria kannattaa hankkia silloin, kun yrityksen tilanne on hyvä, eikä vasta siinä vaiheessa, kun kassatilanne on uhkaava.

Kasvuyrityksessä on siis välttämätöntä, että rahantarve kartoitetaan mahdollisimman tarkasti, mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Sitä varten kannattaa laskea useita erilaisia skenaarioita. Monipuoliset ja tarkat laskelmat auttavat myös neuvotteluissa potentiaalisten rahoittajien kanssa.

Rahoituksen hankkimisen lisäksi myös kassavirran analysointi on tärkeää. Kassavirtaennusteesta näkee kuinka pitkäksi aikaa yrityksen käytettävissä olevat varat riittävät ja tarvittaessa pystytään hyvissä ajoin hankkimaan lisää rahoitusta. Kasvuyrityksessä kassan tyhjenemisen vaara on suurempi kuin yrityksessä, jossa ei panosteta kasvuun.

– Jos rahoitus ei riitä, voi yritys mennä konkurssiin, vaikka kaikki muuten menisi hyvin. Rahoituspuskuria kannattaa hankkia silloin, kun yrityksen tilanne on hyvä, eikä vasta siinä vaiheessa, kun kassatilanne on uhkaava, Ari-Pekka Salovaara muistuttaa.

Tämä neuvo voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta yllättävän usein kasvufirmat alkavat etsiä rahoitusta vasta, kun kassa on jo melko tyhjä. Valitettavasti rahoitusehdot ovat sitä huonommat, mitä akuutimpi tilanne on.

Kaikki apuvälineet käyttöön

Koska kasvuyrityksessä täytyy olla erityisen tarkka talouden, tuottavuuden, resurssien, ja kaiken muunkin suhteen, on yrityksessä hyvä hyödyntää nykyaikaisia työkaluja. Salovaaran mukaan kasvuyrittäjät suhtautuvatkin pääosin positiivisesti kaikkeen, mikä vähänkin auttaa virtaviivaistamaan heidän toimintaansa.

– Moni ongelma poistuu, kun mitään ei tarvitse käsitellä paperilla. Sähköisten pilvipalveluiden ansiosta kasvuyrittäjä voi keskittyä siihen, mikä oikeasti tarvitsee huomiota. Firmalle säästettyä aikaa paljon suurempi merkitys tulee siitä, kun yrittäjän kaikki fokus on kasvussa, Salovaara kuvailee sähköisten työkalujen hyötyjä.

Sähköisten työkalujen avulla kasvuyritys pystyy hallinnoimaan bisnestään paremmin. Lisäksi välillisiä vaikutuksia on hyvin paljon. Salovaara itse käyttää monia toimitusjohtajan arkisia tehtäviä nopeuttavia ja helpottavia työkaluja.

– Yksi lempityökaluni on Visma Sign. Esimerkiksi eilen allekirjoitin neljä työsopimusta kaiken muun työn ohessa. Työmatkan vuoksi en olisi voinut allekirjoittaa niitä ollenkaan ilman sähköistä allekirjoitusta.

Se joka ottaa uusimmat työkalut ensimmäisenä käyttöönsä, saa niistä aina edelläkävijän edun.

Salovaaran mukaan toinen esimerkki erinomaisesti kasvuyrityksen toimintaa tukevasta työkalusta on vastikään Netvisoriin liitetty OP Laskulaina. Sen avulla yritys saa rahoitusta asiakkaille lähetettyjä laskuja vastaan. Palvelu on maksuton ja rahoitusta saa aina, kun sitä tarvitsee.

– Se on aivan nerokas palvelu. Kun on tällainen rahoitus koko ajan käytettävissä, on jälleen yksi asia vähemmän murehdittavana.

Salovaara muistuttaa myös, että se joka ottaa uusimmat työkalut ensimmäisenä käyttöönsä, saa niistä aina edelläkävijän edun. Sitten, kun kaikki käyttävät samoja palveluita, ei niistä enää saa vastaavaa etulyötiasemaa.

– Me, Visma Solutionsilla olemme hyötyneet paljon, kun olemme tehneet monia asioita ensimmäisenä esimerkiksi markkinoinnissa. Se, joka tekee ensimmäisenä saa aina etulyöntiaseman, Salovaara sanoo.