Siirry sisältötekstiin

Hyvästi Java – pian käytät Fivaldia missä vain

Fivaldin tuotekehityksen arki on jatkunut työntäyteisenä. Olemme julkaisseet uusia toimintoja ja viilauksia vanhoihin ominaisuuksiin tasaiseen tahtiin, ja myös alkuvuosi 2022 näyttää erinomaiselta.

Loppuvuosi oli rajapintojen ja myyntireskontran uudistuksen aikaa

Mennyt syksy ja alkutalvi ovat olleet merkittävien uudistusten aikaa Fivaldissa. Vuoden 2021 kehitysteema, rajapintatoiminnot, on kattanut sekä ostojen, myynnin, kirjanpidon että kiinteistönhallinnan toiminnot. Uudet ja modernit rajapinnat mahdollistavat automaattisen tiedonsiirron Fivaldin ja ulkopuolisten järjestelmien välillä, jolloin yhteiskäyttö esim. muiden raportointi- tai toiminnanohjausjärjestelmien kanssa on saumatonta.

Myyntireskontran kokonaisvaltainen uudistus eli uusi Saatavienhallinnan sovellus on juuri julkaistu helpottamaan Fivaldi-käyttäjien arkea. Myös Fivaldin käyttöohjeet on koottu helpommin hyödynnettäväksi kokonaisuudeksi Help Centreen. Sovellusikkunauudistus on puolestaan edennyt jo testausvaiheeseen, ja tulee kaikkien käyttäjien saataville alkaneen vuoden alkupuolella.

Lisäksi olemme julkaisseet lukuisia uusia pienempiä ominaisuuksia, hioneet olemassa olevia toimintoja paremmiksi ja korjanneet joukon pienempiä toiminnallisia virheitä. Totta kai Fivaldiin on päivitetty myös tuki vuodenvaihteessa voimaan tulleille lakimuutoksille.

Seuraavaksi luvassa sovellusikkunauudistuksen julkaisu sekä Myynninhallinnan parannuksia

Vuoden 2022 alun isoimpia ja tuntuvimpia muutoksia Fivaldissa on Sovellusikkunan uudistus. Sen myötä Sovellusikkuna siirtyy selainpohjaiseksi ja nykyinen Javalla toteutettu työpöytäsovellus jää historiaan. Tämä helpottaa, monipuolistaa ja modernisoi Fivaldin käyttöä. Lisäksi tuotekehityksessä on työstetty parannuksia Myynninhallintaan.

Myöhemmin keväällä on luvassa uusia toiminnallisuuksia tapahtumalaskutukseen ja kuittien hallintaan. Varsinkin kuittien hallinnan mobiilisovelluksen ja käsittelyn automaation toivomme auttavan näiden parissa työskentelevien käyttäjiemme arkea merkittävästi.

Alkaneen vuoden toisen puoliskon julkaisuista työn alla on myös Kiinteistönhallinnan integraatio Huoneistotietojärjestelmään.

Tarkempaa tietoa tulevista päivityksistä ja niiden aikataulusta voit lukea Fivaldin tuotekehityssuunnitelmasta.

Lue myös:

Kuukauden kysymys: Millainen on Fivaldin uusi Saatavienhallinta-sovellus?

Kuukauden kysymys: Miten Fivaldin uuden Myynninhallinnan asiakasrekisteri eroaa aiemmasta yritysrekisteristä?

Visma Fivaldi kehittyy – uudet ominaisuudet ja työtavat parantavat käyttökokemusta

Lisää työtä tehostavia toiminnallisuuksia – näin Visma Fivaldin kehitys jatkuu

9 syytä, miksi Visma Fivaldi on tilitoimiston paras valinta tulevaisuuteen

Fivaldi tukee jatkossakin tilitoimiston mappiasiakkaita

Visma Fivaldia kehitetään yhdessä asiakkaan kanssa

Visma Fivaldia kehitetään kohti avoimempaa taloushallintoa

Tutustu Fivaldiin visma.fi/fivaldi.

Suosituimmat