Siirry sisältötekstiin

Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy suunnittelee koulut ja sairaalat

Tampereella toimiva Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy on saavuttanut jo 75 vuoden iän. Nykyinen toimitusjohtaja Markus Aaltonen on ollut vetovastuussa vuodesta 2004 alkaen, ja hänen oikeana kätenään arkirutiineista vastaa sihteeri Elina Soininen, joka tuli taloon vuonna 2006.

– Olemme keskittyneet julkisten rakennusten arkkitehtisuunnitteluun, kertoo Aaltonen. Kunnat ja liikeyritykset ovat tyypillisiä tilaajia, olemme suunnitelleet sairaaloita, terveyskeskuksia, kouluja ja päiväkoteja. Näiden lisäksi myös ostoskeskukset ja automarketit, hotellit ja urheilukeskukset ovat tilanneet meiltä töitä. Suunnittelemme sekä uudiskohteita että peruskorjauksia, saneerauksia ja laajennuksia. Lisäksi joskus tarvitaan myös kohteiden sisustussuunnittelua.

Isoissa kohteissa riittää työtä

Toimistossa työskentelee Aaltosen ja Soinisen lisäksi yhdeksän arkkitehtiä ja yksi arkkitehtiylioppilas harjoittelijana. – Töitä riittää ja laajentuminenkin alkaa olla ajankohtaista, hieman riippuen tulevista töistä, toteaa Aaltonen. – Työt sijoittuvat pääosin Pirkanmaalle ja Hämeeseen, mutta käytännössä valtakunnallisia tilauksia on meneillään koko ajan. Nytkin teemme suunnittelua Jyväskylään, Mikkeliin ja Janakkalaan, ja toissa vuonna vastasimme Lapin keskussairaalan laajennuksista ja muutostöistä. Kohteen sijainti ei ratkaise työn kiinnostavuutta, vaan kohteen luonne ja sen tarjoamat haasteet.

Lainsäädännön tuntemus oleellistaArkkitehtisuunnittelu vaatii milloin asemakaavoittajan, milloin videokuvaajan taitoja. – Meillä on henkilöitä, jotka ovat erikoistuneet terveydenhuollon kohteisiin ja toisia, joilla on kokemusta erityisesti urheiluhalleista. Jaamme suunnittelutehtävät sen perusteella. Isot julkiset kohteet ovat vaativia töitä. Projektissa on aina mukana pääsuunnittelija, vastaava arkkitehti, projektiarkkitehtejä ja suunnitteluassistentti. Koska lähtökohtana on asiakkaiden tarpeiden ja vaatimusten selvittäminen, täytyy pohjatietoihin tutustua huolellisesti. Monesti on tarpeen valokuvata ja videoida tilat, samoin keräämme kyselytietoja asiakkaan yhteyshenkilöiltä muistiin. Usein on syytä myös tutustua vastaaviin toteutettuihin projekteihin ja verrata kohdetta niihin.

– Tässä työssä täytyy tuntea erityisesti maankäyttö- ja rakennuslaki sekä suunnittelukohdetta koskeva voimassaoleva asemakaava ja rakennusjärjestys, alleviivaa Aaltonen. – Kun tarveselvitykset, toiminnankuvaus ja huonetilaohjelma on selvitetty, päästään varsinaiseen suunnitteluun, johon kuuluvat luonnos-, rakennus-, lupa- ja toteutusasiakirjojen laadinta. Olemme panostaneet uusimpiin ohjelmistoihin ja tekniikkaan. Käytännön elämässä tärkeitä tietoja ovat projektin henkilöiden yhteystiedot eri yrityksistä, projektibudjetti, aikataulu ja tilaajan organisaatio.

Suomalaisen arkkitehtialan lähitulevaisuuden Aaltonen arvioi olevan rauhoittumaan päin: – Pahin ylikuumeneminen näyttäisi olevan ohi ja paluu rauhallisempaan tahtiin on todennäköisesti edessä. Esimerkiksi asuntoja rakennetaan jo aikaisempaa vähemmän. Toivottavaa on, ettei rakentamisessa tai muussakaan taloudessa tehdä äkkikäännöksiä.Arkisen aherruksen lisäksi Tähti-Set Oy panostaa erilaisiin arkkitehtikilpailuihin. – Esimerkiksi viime vuonna otimme osaa kilpailuihin niin Suomessa kuin Euroopassakin. Kilpailut ovat mielenkiintoinen ja kannustava lisä työhön, vaikka niissä on usein tiukat aikataulut, ja joskus saa tehtä töitä yötä myöten kellon kanssa kilpaa. Mutta kilpailuihin osallistuminen on palkitsevaa, ja se lisää aina työkokemusta sekä toimistolle että työntekijälle. Nuoremmat arkkitehdit ottavat osaa kilpailuihin myös omissa nimissään, jolloin tuemme heitä työvälineiden, materiaalin ja kopiokulujen muodossa. Haluamme kannustaa kilpailuihin osallistumisessa, sillä kohteet ovat suuritöisiä, mielenkiintoisia ja haastavia, kuten kirkkoja, kirjastoja, sairaaloita ja tiedekeskuksia. Suomessa olemme voittaneet kaksi kilpailua toimiston nimissä.

Tunnit seurataan systemaattisesti

Severa PSA on ollut Tähti-Set Oy:n käytössä vuodesta 2006 alkaen. Toiminnanohjausjärjestelmän hankinta oli ollut Markus Aaltosen mielessä jo pitkään, mutta arjen kiireissä vetovastuun sai yrityksessä tuolloin vasta aloittanut Elina. – Olimme rakentaneet Exceliin ohjelman projektinhallintaa varten, joka oli ihan toimiva, mutta kyllä laskuttaminen on helpottunut Severa PSA:n hankinnan jälkeen ja aikaa säästyy. Nykyään ohjelma on välttämätön työväline työajanseurannassa ja työaikaraportoinnissa toimistolle, työntekijöille ja asiakkaille. Työntekijämme käyttävät ohjelmaa päivittäin töistä tai kotoa ja tuntien merkitseminen on nopeaa ja helppoa. Jos tarvitsee nopeasti tietoa laskutus- ja tuntihistoriasta, saa ohjelmasta saman tien yhteenvetoja projekteista eri aikaväleillä, henkilöittäin ja tehtävittäin. Severa PSA:n käyttöönottoa ei ole tarvinnut harmitella jälkikäteen, vaan hyöty- ja käyttösuhde ovat pitäneet kutinsa.

Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy:n kotisivut

Salla Brunou

Kuvat: Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy

Suosituimmat