Aikajana otti tänä vuonna valtavan loikan eteenpäin ja liittyi Visma-tuoteperheen jäseneksi. Mutta miten muutos näkyy nykyisille ja uusille käyttäjille?
Tiivistettynä: ennen kaikkea entistä nopeampana kehityksenä ja vieläkin parempana palveluna. Siispä hurraa!
Koitimme avata tässä alla miltä Aikajanan tulevaisuus näyttää uudistuksen myötä. 👇
Kiihtyvää kehitysvauhtia ja tiukempaa osaamista
Tavoitteenamme onkin pistää Aikajanan kehitykseen entistä enemmän paukkuja tulevaisuudessa. Kuuntelemme toki jatkossakin asiakkaidemme toiveita ja palautteita. Tältä pohjalta kiikarissamme on esimerkiksi parantaa Aikajanan tiedolla johtamisen toiminnallisuuksia. Tätä tukee muun muassa uusi työvuorosuunnittelunäytön graafinen tarvenäkymä.
Entistä parempaa asiakaspalvelua
Jos olet huolissasi siitä, katoaako tuttu yhteyshenkilösi uudistuksen myötä kuvioista, ei hätää! Aikajanan reipas ja asiantunteva asiakaspalvelutiimi jatkaa työtänsä ja vastaa puhelimeen jatkossakin – nykyään vain osana Visma Enterprisen olemassa olevaa Customer Success -tiimiä.
Isomman tiimin ansiosta saamme tilkittyä mahdolliset aukot entistä paremmin: jos joku on syystä tai toisesta tavoittamattomissa, toinen tiimistä nappaa kopin helposti. Tavoitteenamme onkin ratkoa kysymykset ja ongelmakohdat mahdollisimman nopeasti.
Tietoturvan tiukempaa tilkitsemistä
Aikajanan tietoturvaa on toki ennenkin auditoitu ja kehitetty, mutta isomman tiimin myötä saamme tähän lisämuskelia jota meillä ei aiemmin ollut.
Tietoturvakehitys on jatkossa siis entistä järjestelmällisempää. Näin varmistamme että organisaatiosi tiedot pysyvät kyberrosmojen ulottumattomissa jatkossakin.
Ja myöskin: kevyttä kasvojenkohotusta
Vaikka tarkoitus ei olekaan räjäyttää rakastettua tuotetta kokonaan, tulevaisuudessa kannattaa pitää silmät auki myös visuaalisten päivitysten osalta.
Hyvänä esimerkkinä tästä on päivitetyt verkkosivumme, sekä uusi logo, josta tuotteen tunnistaa jatkossa helposti!

Verkkosivujen ja tuotteen visuaalisen ilmeen kehitys jatkuu vielä lähitulevaisuudessa, mutta käy ihmeessä kurkkaamassa ensimmäinen versio saitista.
Tutustu Aikajanan uusiin verkkosivuihin
Ja vielä tähän loppuun: matkan varrella löytyy aina uutta kehitettävää eikä tällainen tuote tule koskaan sataprosenttisen valmiiksi. Siksi teiltä asiakkailta tuleva palaute on meille äärimmäisen tärkeää. Muista siis jakaa sitä kanssamme.
Aikajana
Aikajana on työvoimanhallinnan järjestelmä, josta löytyy työkalut työvuorojen suunnitteluun, työajanseurantaan ja tarkastamiseen sekä palkkalajitulkintaan. Aikajana taipuu erilaisiin käyttötapoihin kaikille henkilöstöryhmille työntekijöistä toimihenkilöihin.
Aikajanan ensimmäinen versio on julkaistu jo vuonna 1997. Onneksi se ei näytä ikäiseltään, vaan kehitys on jatkunut viimeiset 25 vuotta. Tuotekehityksessä huomioimme aina asiakastarpeet ja uusimman teknologian.
Aikajana yhdistää työvoiman- ja työajanhallinnan joustavaksi kokonaisuudeksi