70 päivää vismalaisena

70 päivää vismalaisena

Olen ollut joulukuun puolivälistä lähtien markkinoinnin ja sisällöntuotannon harjoittelijana Visma Enterprisessa täällä Helsingin keskustan Visma-talossa. Taustani on kirjallisuustieteessä, mutta viime syksyn ja tämän kevään ajan olen laajentanut osaamistani liiketoimintakoulutuksessa, jonka osa tämä harjoittelu on. Saatatte miettiä, mitä kirjallisuustieteilijä ja pesunkestävä humanisti tekee keskellä ohjelmistojen ja markkinoinnin maailmaa. Kävi ilmi, että aika paljonkin.

Ensimmäisenä harjoittelupäivänäni (ja myönnetään, vielä vähän sen jälkeenkin) tuntui kuin olisin astunut aivan toiseen maailmaan. Tiedättekö tarinan ihmemaan Liisasta, joka tipahtaa kaninkoloon ja joutuu sitä kautta täysin eriskummalliseen maailmaan, jossa kaikki tavanomaiset säännöt tuntuvat kääntyneen päälaelleen. No, kutakuinkin siltä minusta tuntui. Kirjojen ja kulttuurin parista tupsahdin keskelle tekniikan ja koodien maailmaa. Päässäni kieppuivat GDPR:n ja KATRE:n kaltaiset oudot lyhenteet ja tuntui vähän kuin  kaikki muut puhuisivat kieltä, jota itse et täysin ymmärrä.

Sain kattavan perehdytyksen yritykseen ja sen tuotteisiin, eikä mennyt kauaakaan, kun olin jo aidosti innoissani minulle esitellyistä ratkaisuista. Työtunteja muun muassa Exceliin ja paperisille tuntilapuille rustanneena suorastaan intouduin työajanhallintajärjestelmän näppäryydestä, ja rekrytointijärjestelmän selkeys ja hakijaystävällisyys vakuuttivat hakemuksia moninaisiin (ja -mutkaisiin) järjestelmiin naputelleen. Kaikista suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin ihmiset täällä Vismalla. Paikka on täynnä asiantuntevia ja asiastaan innostuneita tyyppejä. Työtä tehdään tosissaan, mutta ei liian totisina. Kaikki ovat alusta asti ottaneet minut vastaan todella lämpimästi, jakaneet tietojaan ja osaamistaan sekä  saaneet minut tuntemaan itseni osaksi työyhteisöä.

Opin harjoitteluni aikana valtavasti: niin itsestäni kuin tästä alastakin. Pikku hiljaa huomasin ymmärtäväni tietosuoja-asetuksen ja tulorekisterin kiemuroita ja tuottavani aina ketterämmin sisältöjä. Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan täysin uutta alaa ja sen toimintatapoja. Omalta mukavuusalueelta lähteminen, erilaisiin toimintakulttuureihin tutustuminen avartaa omaa ajattelua ja osaamista. Eri aloilta tulevien ihmisten yhteistyö avaa uusia näkökulmia ja saattaa synnyttää aivan uudenlaisia ideoita. Osaaminen kasvaa ja uudenlaiset maailmat avautuvat, kun välillä uskaltaa hypätä ennalta tuntemattomaan. Jatkan matkaani kohti seuraavia haasteita kokemusta rikkaampana ja paljon uutta tietoa ja taitoa mukanani.

Lotta Luukila työskentelee Visma Enterprisessa markkinoinnin harjoittelijana ja innostuu vuorovaikutuksesta, sanoista ja tarinoista sekä uuden oppimisesta ja itsensä haastamisesta.
Connect with Lotta: