Siirry sisältötekstiin

5 vinkkiä yrityksen perustamiseen

Hei, tuleva yrittäjä! Olet saattanut kuulla kauhukertomuksia yrityksen perustamisesta. Toisaalta olet ehkä aina unelmoinut avaavasi oman liikkeen tai olet vain tyytymätön nykyiseen työtilanteeseesi. Tai ehkä tarvitset dramaattisen muutoksen elämässäsi. Oli syysi mikä tahansa, kannattaa muistaa, että yrityksen perustaminen voi olla jännittävä ja antoisakin prosessi. Tässä kirjoituksessa käymme läpi, mitä asioita kannattaa käydä läpi yritystä perustettaessa.

”Mikään ei ole erityisen vaikeaa, kun vain jaat sen tarpeeksi pieniin tehtäviin.”
— Henry Ford

1. Aloita juttelemalla ihmisille, jotka ovat valoisia ja luovia. Pohdi kykyjäsi, kokemustasi ja osaamistasi.

Jos sinulla on tietty osaaminen tai lahjakkuus, mieti miten saisit sen vastaamaan markkinoiden kysyntään. Kun sinulla on idea, on aika aloittaa suunnittelu.

Muista, että yrityksen vision pitää säilyä vahvana vuodesta toiseen. Sosiaaliset verkostot, trendit ja teknologiat tulevat ja menevät. Sinun yrityksesi ja sinun visiosi tulisi säilyä siitä huolimatta merkityksellisenä.

Merkitykselliset yritykset ovat rakentuneet vahvalle, ajattomalle visiolle – tässä muutamia esimerkkejä:

  • Organisoida maailman informaatio sekä saattaa olemassa oleva tieto kaikkien saataville ja tehdä tiedosta entistä hyödyllisempää. –Google
  • Olla planeetan pulssi. –Twitter
  • Olla maailman asiakaskeskeisin yritys; rakentaa paikka, jossa ihmiset voivat etsiä ja löytää mitä tahansa he haluavat ostaa verkosta. –Amazon

Google ei mainitse etsimistä, Amazon ei kirjoja, tai Twitter appeja ja twiittejä. Tämä on todellista pitkän aikavälin ajattelua. Et voi perustaa yritystäsi nykyisten teknologioiden, trendien tai vaikkapa muiden yritysten ympärille.

2. Tavoitteiden asettaminen on tärkeää

Jos yrityksesi ei vastaa henkilökohtaisia tavoitteitasi, et varmaankaan ole tyytyväinen noustessasi joka aamu sängystä, yrittäen tehdä yrityksestäsi menestystä.

  • Ole optimistinen: positiivisuutta tavoitteisiin! Pelkkä “laskujen maksaminen” ei ole kovin kannustava tavoite.
  • Ole realistinen: aloita silti pienin askelin, kuten nostamalla kuukausittaista tuloasi 25 prosentilla. Kun olet saavuttanut ensimmäisen maalisi, voit tavoitella jotain suurempaa.
  • Täsmennä: “pääoman lisääminen” ei ole tarkka tavoite, mutta “15 000 euron pääoman lisääminen tammikuun 1. päivään mennessä” on.
  • Pitkä- ja lyhyt aikaväli: lyhyen aikavälin tavoitteet ovat saavutettavissa ajanjaksoilla, jotka kestävät viikoista vuoteen. Pitkän aikavälin tavoitteet voivat olla 5, 10 tai jopa 20 vuotta.

3. Etenkin start up-yritysten perustajien on helppo tuudittautua kuvitelmaan, jossa koko maailma tulee rakastamaan heidän tuotteitaan.

Todellisuudessa vain pieni osa yleisöstä on kiinnostunut tuotteestasi. Tärkeintä on tunnistaa tietty markkinarako ja yrittää saada siitä oma osuus aggressiivisesti.

Ota huomioon nämä tekijät:

  • Markkinoiden koko – millaista yleisöä havittelet? Naisia kolmissakymmenissä? Nuoria? Sinun tulisi tietää, kuinka monta potentiaalista asiakasta kohdemarkkinoillasi on.
  • Markkinoiden rahakkuus – onko kohdeyleisöllä rahaa tuotteeseesi?
  • Markkinoiden kilpailutilanne – ovatko markkinoilla tungosta? Onko sinulla paljon kilpailijoita?
  • Arvo asiakkaalle – onko asiakkaalle tarjottava arvo tarpeeksi erityinen, jotta nouset esiin muista?

4. Hyväksy virheet. Yrittäjänä voit tehdä millaisia taloudellisia päätöksiä vain haluat. Jotkut päätöksistä tulevat olemaan fiksuja ja toiset saattavat mennä hieman metsään. Kuten kaikilla elämän osa-alueilla, myös osaaminen yrityksen pyörittämiseen tulee kokeiluista ja satunnaisista virheistä. Kaikki menestyneet yrittäjät ovat tehneet virheitä – ne ovat tärkeitä.

5. Liiketoimintasuunnitelma on tiekarttasi. Sen avulla voit kartoittaa edistystäsi ja se kertoo vaiheet, jotka sinun on tehtävä tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos etsit ulkopuolista rahoitusta, liiketoimintasuunnitelma on välttämätön. 

Tutkimme keväällä 2017 pienyrittäjien ensiaskelia yrittäjyydessä. 55% vastanneista pienyrittäjistä oli tehnyt liiketoimintasuunnitelman ja 15 % toivoi, että olisi tehnyt sen ennen yritystoiminnan aloittamista. 

Suosituimmat