Choose language

Asiakastarina

Filettä vientiin Aikajanan avulla

Kansainvälinen kalatalo Hätälä vaihtoi laskentataulukot monipuoliseen ja nykyaikaiseen työvoimanhallintajärjestelmään

Hatala_Aikajana_varasto Hatala_Aikajana_varasto

Filettä vientiin Aikajanan avulla

Oulun torilta toimintansa vuonna 1938 aloittanut Hätälä Oy on nykyään kansainvälinen kalatalo, jonka tuotannosta viennin osuus kasvaa kaiken aikaa.

Aikajana_refe_Hatala_logo

 

Vuosittain Hätälällä käsitellään noin 18 miljoonaa kiloa kalaa. Hätälän vakituiseen henkilökuntaan kuuluu 200 henkilöä, ja sesonkiaikoina määrä kasvaa jopa 150 hengellä.

Joten kiirettä pitää, etenkin silloin kun kalaa tulee reippaasti ja työvuorojen täytyy joustaa. Konefileerauksen työnjohtaja Juho Heiskanen kertoo, että hänen vastuullaan on viidenkymmenen hengen työvuorojen suunnittelu.

"Ennen Aikajanaa me käytimme suunnitteluun tavallista taulukko-ohjelmaa. Se oli tähän tarkoitukseen epävakaa ja aiheutti ongelmia. Siksi päädyimme Aikajanaan," Heiskanen sanoo.

Ennen Aikajanaa me käytimme suunnitteluun tavallista taulukko-ohjelmaa. Se oli tähän tarkoitukseen epävakaa ja aiheutti ongelmia. Siksi päädyimme Aikajanaan

Juho Heiskanen

Hätälä Oy

Suunnittelujärjestelmältä vaadittiin vakautta

Ennen hankintapäätöstä Aikajana oli Hätälällä testauksessa.

"Testaus vakuutti meidät. Näimme että Aikajanassa on laaja järjestelmä, joka ensi vaiheessa tyydyttää meidän perustarpeemme, mutta tulevaisuudessa voimme saada siitä enemmänkin hyötyjä irti. Se perustarve oli vakaa suunnittelujärjestelmä. Aikajana on sellainen", sanoo Juho Heiskanen.

Aikajanan tuotepäällikkö Tuomo Salon mukaan Hätälä on saanut käyttöönsä monipuolisen ja nykyaikaisen työvoimanhallintajärjestelmän.

"Skaalautuva suunnittelunäyttö joustavine suunnittelutapoineen tarjoaa helpon tavan työvuorojen kokonaisuuden hahmottamiseen", Salo arvioi.

"Ja jatkossa järjestelmää on helppo laajentaa myös työajanseurantaan ja palkkalajitulkintaan", Salo jatkaa.

Työvuorojen suunnittelu on helpottunut merkittävästi. Aikajana on käytössä myös muilla työnjohtajilla, eli käytännössä koko meidän henkilökuntamme – enimmillään yli 300 henkeä – on sen piirissä. Olen erittäin tyytyväinen

Juho Heiskanen

Hätälä Oy

Kaikki toimii kuten pitääkin

"Työvuorojen suunnittelu on helpottunut merkittävästi. Aikajana on käytössä myös muilla työnjohtajilla, eli käytännössä koko meidän henkilökuntamme – enimmillään yli 300 henkeä – on sen piirissä. Olen erittäin tyytyväinen", Juho Heiskanen kiittää ja lopettaa puhelun. Uusi lasti tuoretta lohta on juuri saapunut tehtaalle.