Proceedo uutiskirje
Joulukuu 2014

Visma Commercen ostoihin ja hankintoihin uusi strategi

Lokakuusta lähtien Visma Commercen strategisten ostotoimintojen parissa on työskennellyt Helena Brynolfsson. Aluksi hänen toimenkuvansa sisälsi sisäisen osaamisen kehittämistä mutta myöhemmin myös esimerkiksi tuotteita koskevaa neuvontaa.

Helenalla on yli 25 vuoden kokemus ostoista kahdeksasta hyvin eri aloilla toimivasta yhtiöstä lähinnä yksityiseltä puolelta mutta myös julkiselta sektorilta.

Ostojohtajana hän on rakentanut ostotoimintoja haastavissa ympäristöissä, joista on puuttunut rakenne ja osaaminen. Viimeksi toimiessaan PostNord-konsernin ostojohtajana hän toteutti siirtymisen hankintakeskeisestä mallista tuoteryhmäjohdettuun ostotoimintoon.

Etua asiakkaille

Helena on opiskellut kolmessa yliopistossa kolmessa eri maassa ja suorittanut muun muassa MBA-tutkinnon (Supply Management) University of Bathissa.

– Pyrin pitkän käytännön ostokokemukseni avulla täydentämään yrityksen osto-osaamista, joka loppujen lopuksi koituu myös asiakkaiden hyödyksi, Helena sanoo.

Vuodesta 2010 hän on ollut toimitusjohtajana konsulttiyhtiö ProSourcia AB:llä, joka kehittää asiakkaidensa ostotoiminnan laatua tavoitteenaan tuloksen parantaminen.

Asiakkaat ovat erikokoisia ja toimivat eri aloilla. Kirjo on laaja ulottuen miljardien liikevaihtoa tekevistä vähittäiskaupan alan yhtiöistä pienempiin yrityksiin. ProSourcian asiakkaita on niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla.

Johdon valmennusta

– Esimerkkejä tyypillisistä toimeksiannoista ovat nykytilan kartoitus ja parannus- ja säästökohteiden määrittely (Spend tai muun tyyppinen analyysi/benchmarking), siirtyminen tuoteryhmäjohtamiseen, P2P:n (verkkokaupan) aloittamisen edellyttämät esitutkimukset, hankinta- ja ostopäälliköiden valmennus sekä ostoasiantuntijoiden vuokraaminen osaamisen vahvistamiseksi tai väliaikaisratkaisuksi vakansseja täytettäessä, Helena kertoo.

– Lisäksi meitä pyydetään usein esitelmöitsijöiksi ja myös säännöllisesti kouluttajiksi opiskelijoille, hän sanoo.

Hiihtoa ja ratsastusta

Matkustaminen sekä puuhailu perheen ja ystävien parissa ovat Helenalle mieleisiä vapaa-ajan viettotapoja.

– Talvella hiihdän mielelläni, ja yritän ehtiä lenkille kerran pari viikossa. Aina silloin tällöin käyn myös ratsastamassa, niin ettei takapuoleni sitten vuotuisella ratsastuslomallani ulkomailla kipeydy liiaksi.

Kysyimme, onko hänellä ostoista jotakin suosikkikirjaa.

– Mitään varsinaista suosikkikirjaa minulla ei ole mutta on kaksi perusteosta, jotka mielestäni kaikkien ostojen parissa työskentelevien tulisi lukea. Ne ovat Arjan Van Weelen "Purchasing and Supply Chain Management" ja Jonathan O’Brienin "Category Management in Purchasing", Helena Brynolfsson toteaa lopuksi.