Visma Solutions Oy:lle menestystä kansainvälisessä kilpailussa

22.01.2014

Ohjelmistotalo Visma Solutions palkittiin ainoana suomalaisena yrityksenä Ruban d’Honneur -arvonimellä ja on mukana European Business Awards 2013/14 -kilpailun finaalissa.

Arvonimen saaneet edustavat Euroopan TOP100-yrityksiä. Euroopan suurimmassa yrityskilpailussa nostetaan esiin hyvin menestyneiden yritysten innovaatioita, osaamista ja käytäntöjä. Menestyneimmät ja innovatiivisimmat yritykset palkitaan toukokuussa Ateenassa. Kilpailua on järjestetty vuodesta 2007 lähtien ja mukana on yrityksiä yli 30 maasta.

Kriteereinä innovatiivisuus ja vastuullisuus

Tunnustus myönnettiin Visma Solutions Oy:lle ”The Infosys Business of the Year” -kategoriassa. Finalistien valinnassa painotettiin erityisesti yrityksen kehittymistä, innovatiivisuutta, vastuullisuutta sekä työntekijä- ja asiakaslähtöisyyttä. Valitut yritykset edustavat alansa markkinajohtajia.

”Olemme erittäin iloisia, että pääsemme edustamaan Suomea kilpailussa. On kunnia tulla nostetuksi yhdeksi alamme menestyjistä. Panostamme jatkossakin vahvasti kasvuun sekä asiakaslähtöiseen kehittymiseen. Uusien ratkaisujen hakeminen yhdessä osaavien työntekijöiden kanssa on meille erityisen tärkeää”, kertoo toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaara.

Finaalissa Visma Solutionsin edustajat esittelevät yrityksen toimintatapoja, tavoitteita ja liiketoimintaa kansainväliselle raadille, joka valitsee kunkin kategorian voittajat. Raati koostuu mm. yritysmaailman edustajista, poliittisista päättäjistä ja tutkijoista. Tuomariston puheenjohtajana toimii The International Customer Service Instituten johtaja Philip Forrest. Suomesta raadissa on mukana Vuoden Yritykseksi 2013 valitun Vincit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuitunen.

Kansainvälistä kasvua

Visma Solutions Oy toimii Lappeenrannassa, Helsingissä ja Tukholmassa. Yhtiöllä on yli 30.000 yritysasiakasta Pohjoismaissa ja Hollannissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 12,6 miljoonaa euroa ja kasvua kertyi 73 %.

Visma Solutionsin vahva kehittyminen näkyy myös uusien työntekijöiden aktiivisessa rekrytoinnissa. ”Jotta pystymme tarjoamaan hyvää asiakaspalvelua ja pysymme kehityksen kärjessä, tarvitsemme jatkossakin huippuosaajia”, Salovaara lisää.

Lisätietoja:
Ari-Pekka Salovaara, toimitusjohtaja, +358 44 056 3966, ari-pekka.salovaara@visma.com
Tiina Laapio, Communications Specialist, +358 50 365 3949, tiina.laapio@visma.com

Lisätietoa kilpailusta: 
www.businessawardseurope.com