Visma mukana Diilissä myös syksyllä 2010

Viime syksyn puheenaiheeksi noussut Harry ”Hjallis” Harkimon luotsaama MTV3-kanavan Diili-ohjelma saa tulevana syksynä jatkoa, kun Harkimo laittaa uuden rakennusprojektin vireille – nyt Hangossa. Tällä kertaa projektille haetaan toimitusjohtajaa uusien tehtävien ja uusien neuvonantajien avustuksella. Jotain edelliskaudelta on kuitenkin säilynyt, nimittäin Visman toimiminen yhtenä ohjelman pääyhteistyökumppanina.

Hangon projekti on Harkimon pitkäaikainen unelma. Hän tulee rakennuttamaan Hankoon niin asuin-, hotelli- kuin liikehuoneistojakin, kolmeen eri kohteeseen. Tontit ovat niin sanottu Grand-tontti Bulevardin ja Merikadun kulmassa, Tehtaanniemen hotellitontti sekä neljään kortteliin Kuningatarvuorella muodostettavat tontit.

Suomen eteläisimmässä kaupungissa Hangossa on idyllinen pikkukaupungin tunnelma. Meri, rannat ja aurinko ovat ne mistä kaupunki muistetaan. Tulevaisuudessa ehkä myös Harkimon rakennusprojekstista.

- Tämä on tärkeä projekti Hangolle. Rakennamme hienoimmille paikoille, ja se tulee vaikuttamaan kaupungin tulevaisuuteen positiivisesti. Hangossa on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Se on Suomen upein kesäkaupunki, jossa on hienot hiekkarannat. Potentiaali pitää saada nyt käyttöön, Harkimo sanoo MTV3-kanavan tiedotteessa.

Diilissä luvassa paljon uutta

Hangon projektin toimitusjohtajaa odottaa siis haastava rakennusurakka, joten luonnollisesti myös työhaastattelu on sen mukainen. Tulevan syksyn Diili-ohjelmassa on jälleen luvassa kovaa taistelua paremmuudesta. Harkimo kertoo MTV3-kanavan tiedotteessa, että tällä kertaa hakee kilpailijoista kokemusta, paloa bisnesmaailmaan, organisointikykyä, sosiaalisuutta ja halua päästä eteenpäin. Myös persoonallisuutta saa olla.

Uuden projektin, uusien kilpailijoiden ja uusien tehtävien lisäksi myös Diilin johtoryhmä on uusistunut. Hjallis valitsi tällä kertaa neuvonantajikseen Diili-voittaja, Sipoorannan myyntipäällikkö Antti Seppisen ja ex-vaimonsa, kansanedustaja Leena Harkimon.

Visma tyytyväinen Diili-yhteistyöhön

Visman jatkaminen Diilin sponsorina oli selvää jo alusta asti. Ohjelman suosiosta kertoo uuden kauden hakijoiden määrä, hakemuksia saatiin yli 400.

- Visma oli tyytyväinen viime syksyn Diili-yhteistyöhön ja siksi halusimme jatkaa ohjelman kumppanina. Diili-ohjelman kautta saamme tilaisuuden kertoa yleisölle mikä Visma on: täyden palvelun kumppani, joka tarjoaa toiminnanohjauksen, asiakkuuksienhallinnan ja hankintatoimen tietojärjestelmiä sekä laaja-alaisesti taloushallinnon ulkoistamispalveluita. Tavoitteenamme on Visman tunnettuuden nostaminen, kertaa markkinointi ja viestintäjohtaja Terhi Karasjärvi yhteistyön taustoja.

Vismalla odotetaan syksyn Diili-ohjelmalta haastavia tehtäviä, kiihkeätä kilpailua ja jännittäviä johtoryhmän kokouksia. Kuka saakaan harteilleen toimitusjohtajan viitan ja vastuulleen Hangon projektin?

Lähde: MTV3-kanavan tiedotteet 27.1.2010