Visma Severa nimitettiin Bully Award 2010 -kilpailun finalistiksi
Suomalainen SaaS-ratkaisujen toimittaja Visma Severa Oy on nimitetty Bully Award 2010 -kilpailun finalistiksi. Bully Award -kilpailussa palkitaan vuosittain Euroopan johtavat teknologia-, media- ja telekommunikaatioalan yritykset.
Kuusikymmentä yritystä nimitettiin finalisteiksi vuoden 2010 Bully Award -kilpailussa. Ansioituneet finalistit valittiin satojen eurooppalaisten teknologia-, media- ja telekommunikaatioalan yritysten joukosta. Finalistit jaettiin kolmeen luokkaan yritysten iän ja taustan mukaan: tulokkaisiin, nuoriin lupauksiin ja vanhoihin tekijöihin.
- Bully Award -kilpailun finalistit valittiin ensisijaisesti niiden erinomaisuuden ja innovatiivisuuden perusteella. Jokainen finalistiyrityksistä on johtava omalla alallaan. Valituilla yrityksillä on selkeät liiketoimintasuunnitelmat, tarkoituksenmukaiset strategiat ja niiden toiminta on lähtenyt liikkeelle asiakkaiden tarpeen ymmärtämisestä ja sen pohjalta kehitetystä teknologiaratkaisusta, kertoo Farley Duvall, White Bull Summitin perustaja ja puheenjohtaja.
- Olemme todella iloisia White Bull -nimeämisestä. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa tavoitettamme: päästä kaikkien pohjoismaisten asiantuntija- ja projektiyritysten ohjelmistokumppaniksi, Visma Severan toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaara virnistää.
Visma Severa sopii hyvin Bully Award -finalistiksi.
- Etsimme ’viekkaita petoja’, joiden uskomme elävän jokaisen menestyneen yrityksen sisällä. Olemme käyneet huolellisesti läpi joukon yrityksiä aina alkutekijöissään olevista starttiyrityksistä aikaisen vaiheen ja kasvuvaiheen yrityksiin sekä valinneet näistä yrityksistä finalistit, joissa uskomme olevan potentiaalia tulevaisuuden kasvuun. Valitut yritykset ovat ansainneet paikkansa valokeilassa, kertoo Duvall.
Kolmekymmentä voittajaa, kymmenen jokaisesta kategoriasta, julkistetaan White Bull Summit, Pathways to Exit -tapahtumassa Barcelonassa 20.–22. syyskuuta 2010. Kaikki White Bull Bully 2010 -kilpailun finalistit ovat esillä kilpailun kotisivuilla.
White Bullin tarkoituksena ei ole vain tapahtumien tuottaminen - White Bull auttaa yrityksiä menestymään. Perustajiensa ja asiantuntijoidensa tiedon ja verkostojen varaan perustettu yritys muodostaa yhteisön, joka kokoaa yhteen parhaat yritykset ja kirkkaimmat tähdet. White Bull tarjoaa foorumin ajankohtaiselle keskustelulle. www.whitebull.com
Vuonna 2004 perustettu Visma Severa auttaa asiantuntija- ja projektiyrityksiä menestymään tarjoamalla tehokkaita työkaluja asiakkaiden, projektien, työajanseurannan, laskutuksen ja raportoinnin hallintaan. Yrityksen liikevaihto on viimeisen viiden vuoden aikana kasvanut 1500 % ja Visma Severa on Suomen 4. nopeimmin kasvava teknologiayritys. Visma Severa Oy työllistää 28 ammattilaista ja sillä on toimipaikat Lappeenrannassa, Espoossa ja Tukholmassa. Yritys palvelee 500 asiakasyritystä yli kymmenessä maassa. Visma Severan asiakkaat ovat tyytyväisiä; 93 % yrityksen asiakkaista suosittelee sen palveluita. www.severa.com
Visma Severa on osa Visma-konsernia, joka on yritysohjelmistojen ja liiketoimintaprosessien ulkoistamispalveluiden markkinajohtaja Pohjoismaissa. Visma tehostaa asiakkaidensa liiketoimintaa automaation ja integraation sekä digitaalisten liiketoimintaprosessien avulla. Vismalla on noin 220 000 asiakasta ja 4100 työntekijää. Konsernin liikevaihto oli 3381 miljoonaa NOK vuonna 2009. www.visma.com
Lisätietoja antavat:
Ari-Pekka Salovaara, Toimitusjohtaja, Visma Severa Oy, +358 44 056 3966